Scan barcode
A review by mirame
Kesäblues by Julien Neel
3.0
Olin odottanut Mimun ykkösosaa kirjaston varausjonossa jo jonkin aikaa, mutta sieltä ei näytä kirjaa lähtevän minulle vaikka kirjoja on vapaana hyllyssä. Varasin siksi pari seuraavaa osaa ja luin nyt tämän kakkosen ensimmäisenä tutustumisena Mimuun. Saattaa olla, että ykkösosan skippaaminen vaikutti jonkin verran lukukokemukseen, mutta mielestäni Kesäblues toimi aivan hienosti itsenäänkin, etenkin kun alkuaukeamalla oli nopea tiivistelmä Mimun elämänpiiristä ja luultavasti ykkösosan tapahtumista.
Tykästyin erityisesti sarjakuvan omalaatuisiin ja persoonallisiin hahmoihin, myös piirrosjälki oli ihan miellyttävää. Tarinaa ja juonta olisi ehkä saanut olla enemmän, mutta mielelläni luen myös kolmannen osan, joka minulle kirjastosta irtosi.